Suuresti arvostamani Professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen kertoi tänään (18.11.2018) Helsingin Sanomissa, että suomalaisen peruskoulun tasa-arvo on vaarassa. Helsingin yliopistossa tehty lokakuussa valmistunut tutkimus etsi syitä siihen, mikä heikentää suomalaisten 15-vuotiaiden oppimistuloksia. Vielä 2000-luvun alussa Suomi komeili Pisa-tulosten kärjessä, mutta viimeisen vuosikymmenen Suomen tulokset ovat olleet laskusuhdanteessa.

Suomalaisen peruskoulun syvin tarkoitus on luoda tasa-arvoa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia edetä elämässä vanhempien sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Peruskoulu on mahdollistanut niin kutsutun luokkanousun lapsille, joiden vanhemmat ovat esimerkiksi hyvin matalasti koulutettuja.

Jo nyt on huomattavissa selkeästi korkeakoulutettujen vanhempien ja kouluttamattomien vanhempien lasten väliset erot oppimistuloksissa. Keltikangas-Järvinen toteaa, että olemme luomassa yhteiskuntaa, jossa vanhempien lapsen koulunkäyntiin käyttämä aika näkyy suoraan koulumenestyksessä.

Koulutus on perinteisesti ollut tehokkain väline eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyssä, ja siksi sen voimaa ja tärkeyttä kestävän ja demokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä ei saa aliarvioida. Mikäli rapautamme tämän kruununjalokiven, mitä meillä jää käteen? Kansalaisia kahdessa kerroksessa jo lapsina?

Keltikangas-Järvisen mukaan koululaisilta vaaditaan nykyisin sellaista itseohjautuvuutta, omatoimisuutta ja vastuunottoa, johon läheskään kaikki peruskoululaiset eivät ikänsä puolesta ole valmiita.

Tutkimuksesta kävi hieman yllättäen ilmi, että heikentyneiden oppimistulosten taustalta paljastui selvästi digitaalisuuden lisääminen.

Tutkimusta tehnyt psykologian tohtori Aino Saarinen kertoo, että mitä enemmän oppimiseen käytettiin digilaitteita, sitä heikompia oppimistulokset olivat kaikilla Pisa-testien osa-alueilla: matematiikassa, luonnontieteissä, lukemisessa sekä yhteistyöhön perustuvassa ongelmanratkaisussa. Tulokset eivät selittyneet sillä, että oppilaat eivät olisi osanneet käyttää digilaitteita. Juuri niillä oppilailla, jotka osasivat jo ennestään käyttää digilaitteita erityisen hyvin, tulosten heikentymistä oli enemmän. Tuloksia ei selittänyt myöskään se, että laitteita ei olisi ollut luokassa riittävästi tarjolla.

Saarinen selitti tutkimustuloksia mm. sillä, että osa lapsista mahdollisesti lipsuu laitteiden käytössä väärien sovellusten käyttämiseen ja laiminlyö opettajan ohjeiden kuuntelun.

Työelämän murroksen ja robotisaation keskellä ei tule kuitenkaan kysymykseenkään, että digitalisoituvaa maailmaa lähdettäisiin vastustamaan kieltämällä älylaitteet kokonaan kouluista ja opetuksesta.

Suomessa on yli 600 000 työikäistä aikuista, joilla on puutteita perustaidoissa. Teknologia ja digitalisaatio muuttavat työn luonnetta nopeasti ja samalla kun ne luovat uusia työtehtäviä, perinteisempiä työtehtäviä poistuu. Riittävät perustaidot ovat avain työllistymiseen ja työssä pysymiseen työelämän muutoksessa. Tukea tarvitaan ammatillisten valmiuksien lisäksi omien oppimistaitojen kehittymiseen.

Digilaitteiden käytön ei tule olla itse päämäärä vaan väline kohti parempaa oppimista.

Hieman yllättäen, myös uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa puhututtanut ilmiölähtöinen oppiminen on tutkimuksen mukaan yhteydessä merkittävästi heikompiin oppimistuloksiin. Mielenkiintoista asiasta tekee se, että ilmiöoppimisen käyttöä on
perusteltu juuri sillä, että se tasoittaisi eri perhetaustoista tulevien lasten oppimistuloksia. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää käyneen päinvastoin.

Huolestuttavaa on, että nimenomaan jo valmiiksi riskiryhmiin kuuluvien lasten oppimistulokset heikkenivät eniten ilmiöoppimisesta. Riskiryhmiä löytyi kuusi. Pojat, joiden oppimistulokset ovat herättäneet erityistä huolta uusimmissa Pisa-tutkimuksissa, nuoret, joilla oli muutenkin poissaoloja, yksinhuoltajien lapset, maahanmuuttajaperheiden lapset, vähävaraisten perheiden lapset ja ne lapset, joiden äideillä oli matala koulutustaso.

Tohtori Saarinen perustelee, että digitaalinen ja ilmiöoppiminen vaativat perinteiseen opettajan auktoriteettiin perustuvaan opettamiseen verrattuna paljon enemmän itsekontrollia, itsenäisyyttä, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta ja joustavuutta. Saarinen näkee, että näihin pohjautuvat metodit eriarvoistavat, koska ne eivät sovi kaikille. Esimerkiksi juuri niiden riskiryhmiin kuuluvien nuorten, joilla on jo valmiiksi vaikeuksia esimerkiksi koulusuorituksissa tai keskittymiskyvyssä on vaikea ellei mahdoton osata itse suunnitella, mitä heidän tulisi oppia ja mistä ja miten lähteä hakemaan uutta tietoa.

Toisaalta on tiedostettava, että oppimisen tapoja on loppujen lopuksi juuri niin monta kuin on oppilaitakin. Siksi oppilaan yksilöllinen kohtaaminen, oppilaan omien vahvuuksien tunnistaminen ja räätälöity tuki juuri kyseisen yksilön oppimista vahvistamaan ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Loppuun Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että tavoitteet itseohjautuvista ja vastuuntuntoisista oppijoista ovat hyviä, mutta keinoja ei ole mietitty loppuun asti. Itseohjautuvuus ei synny opiskelun sivutuotteena. Lasta ei voi jättää yksin selviytymään saatavilla olevan tietomäärän kanssa, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Ilmiölähtöinen oppiminen ja digitaalisten laitteiden hyödyntäminen opetuksessa luovat suuria mahdollisuuksia tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen oppimiseen. Jotta päästään tilanteeseen, jossa edellä mainitut asiat eivät ole vain itse päämääriä vaan aitoja välineitä kohti parempaa oppimista, tarvitaan riittävät resurssit suuren, ehkä suuremman kuin koskaan aikaisemmin, opetuskulttuurisen muutoksen toteuttamiseksi. Tähän liittyy oleellisesti esimerkiksi opettajakoulutuksen jatkuva kehittäminen, täydennyskoulutuksen tärkeys ja niin sanottujen muutosagenttien hyödyntäminen. Digiagentit niin opettajille kuin oppilaille ovat oiva ja toimiva esimerkki siitä, kuinka tieto- ja viestintäteknologian hyödyt opetuksessa saadaan maksimoitua nimenomaan oppimisen välineeksi.

Suomeen tulee laatia seuraavalla hallituskaudella kansallinen digitaitojen kehittämissuunnitelma, jolla ehkäistään oppilaiden taustasta johtuvaa digitaitojen eriytymistä ja edistetään digitaalisten välineiden tarkoituksenmukaista käyttöä opetuksessa.

Painosanalla tarkoituksenmukaista käyttöä opetuksessa.

Koulutuksen tasa-arvossa on kuitenkin kyse paljon laajemmasta asiasta kuin vain edellä nostetut huolenaiheet. Tiedostavatko päättäjät, että tämä sama kehityskulku on nyt jalkautunut myös toiselle asteelle ammatilliseen koulutukseen, jossa nuoret jätetään itseohjautuvasti opiskelemaan ammattiin? Ammatillinen koulutuksemme on lähes kriisiä muistuttavassa tilassa, koska hyvätkin uudistukset eivät toteuta tarkoitustaan, jos uudistuksen jalkauttamiseen ei kohdenneta riittävästi resursseja. Päinvastoin Sipilän hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta historiallisen suuren kakun.

Entä koska päättäjät tajuavat palauttaa yhdenvertaisen varhaiskasvatusoikeuden työttömien lapsille, kun jo nyt lukuisat mittarit osoittavat, kuinka perhetausta ohjaa lapsen koulumenestystä huolestuttavan voimakkaasti jo varhaisessa vaiheessa?

Nyt alkaa olla todella viimeinen hetki päättää, haluammeko tietoisesti vahvistaa jakautuneen luokkayhteiskunnan rakenteita vai rakentaa jokaiselle lapselle vanhemman koulutustaustasta ja lompakon paksuudesta riippumatta valoisan polun aikuisuuteen ja työelämään yhdenvertaisuuden periaatteita kunnioittaen.

Näen, että tulevan hallituksen tärkein tehtävä ilmastonmuutoksen pysäyttämisen ohella on eriarvoistumisen pysäyttäminen ja kehityskulun kääntäminen kohti valoa ja yhdenvertaisuutta. Tässä tavoitteessa ylivoimaisesti tärkein rooli on suomalaisella koulutusjärjestelmällä aina varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.

Yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua, koulutuksen aidon maksuttomuuden ulottaminen varhaiskasvatukseen ja toiselle asteelle sekä riittävästi ammattilaisia opettamassa ja tarjoamassa moniammatillista otetta lasten hyvinvoinnin ja oppimisen tueksi.

Riittävät resurssit laadukkaan pedagogiikan toteuttamiseksi, aikaa kohdata ja katsoa lasta ja nuorta silmiin, laadukasta ja pitkäjänteistä opinto-ohjausta sekä tuen tarpeisiin tarpeeksi intensiivisesti apua. Aina mahdollisuus hankkia ja tavoitella unelmiensa ammattia vanhempien tulotasosta riippumatta, korkeakouluille mahdollisuudet tehdä laadukasta tiedettä ja tutkimusta sekä opiskelijoille mahdollisuus keskittyä opiskeluun.

Näitä toimia tarvitaan kipeästi suomalaisen osaamisen pelastamiseksi, hyvinvoinnin kasvattamiseksi ja tasa-arvon vaalimiseksi.

Koulutuksellinen tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys vaan sen eteen on tehtävä joka hetki töitä. 

Toivon todella, ettei kenelläkään olisi enää pokkaa rikkoa yhtä ainuttakaan koulutuslupausta. Koulutus ja jatkuva oppiminen ovat ainoat asiat, jotka pitävät meidät muuttuvan maailman etunenässä yksilöinä ja kansakuntana.

murentuu.jpg

Vihreiden uunituoreeseen koulutuspoliittiseen ohjelmaan voit tutustua täältä: https://www.vihreat.fi/sites/default/files/attachments/page/f96d215b-24ea-4a2d-b672-fb7c82cf3ebd/koulutuspoliittinenohjelma2018.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s